Paradigm Function Morphology applied to the Southern Finnic Dialect Network
Résumé
This chapter provides a survey of competing taxonomies for Finnic inflectional systems, based on the combination of Paradigm Function Morphology and Templatic & Particle Phonology. We apply our syncretic model to diasystemic analysis for Finnish and Estonian dialects, with several case studies (Carelian Isthmus Finnish, Kihnu Estonian, etc.), yet also considering the standard varieties for these two reference languages. The Chapter points mainly at two relevant questions, both for Finno-Ugrian linguistics and general typology in morphology and phonology: what does the comparison of Finnic Inflectional Taxonomies (IT) teach us about the typology of inflection systems in the World’s languages? How can (or should) theoretical challenges on morphological complexity be addressed with different models from theoretical linguistics, when handling dialect variation? We suggest the apparent complexity of the Finnic IT can be accounted for by parsimonious sets of MPR (Morphophonological Rules) and diasystemic implicational graphs of stem variation (RSS: Rules of Stem Selection) and exponent affixation or fusion (RE: Rules of Exponents). This reductionism turns complexity into its dialectic counterpart: simplexity, which is required for any endeavor to unravel (apparently) overwhelming intricacy in linguistic systems. Once a simplexity model has been contrived and designed to address morphological overwriting in a language or a linguistic domain, even the most intricate dialect phenomenology can be easily handled.
Selles peatükis antakse ülevaade konkureerivatest soome keele käändesüsteemide taksonoomiatest, mis põhinevad paradigmafunktsiooni morfoloogia ning templatilise ja partiklifonoloogia kombinatsioonil. Me rakendame meie sünkretistlikku mudelit soome ja eesti murrete diasüsteemianalüüsiks, kasutades selleks mitmeid juhtumiuuringuid (karjalase istmikeelne soome keel, kihnu eesti keel jne), võttes samas arvesse ka nende kahe võrdluskeele standardvarieerumist. Peatükk osutab peamiselt kahele asjakohasele küsimusele nii soome-ugri keeleteaduse kui ka üldise morfoloogia ja fonoloogia tüpoloogia jaoks: Mida õpetab meile soome inflektsioonitaksonoomiate (IT) võrdlus maailma keelte inflektsioonisüsteemide tüpoloogia kohta? Kuidas saab (või peaks) morfoloogilise keerukuse teoreetilisi väljakutseid käsitlema erinevate teoreetilise keeleteaduse mudelitega, kui käsitletakse murdevariatsiooni? Me pakume välja, et soome IT ilmset keerukust saab seletada morfofonoloogiliste reeglite (MPR) ja diasüstemaatiliste implikatiivsete tüvevariatsiooni graafikute (RSS: Rules of Stem Selection) ja eksponentide afiksatsiooni või fusiooni (RE: Rules of Exponents) lihtsustatud kogumite abil. Selline reduktsionism muudab keerukuse selle dialektiliseks vastandiks: lihtsus, mis on vajalik igasuguseks püüdluseks lahti harutada keelesüsteemide (näiliselt) ülekaalukat keerukust. Kui simpleksilisuse mudel on välja mõeldud ja kujundatud, et käsitleda morfoloogilist ülekirjutamist keeles või keelekeskkonnas, saab isegi kõige keerulisemat dialektiaalset fenomenoloogiat hõlpsasti käsitleda.
Tässä luvussa esitetään katsaus kilpaileviin suomalaisten taivutusjärjestelmien taksonomioihin, jotka perustuvat paradigmafunktiomorfologian sekä templaatti- ja partikkelifonologian yhdistelmään. Sovellamme synkretististä malliamme suomen ja viron murteiden diasysteemiseen analyysiin useiden tapaustutkimusten avulla (Karjalan kannaksen suomi, Kihnun viro jne.), mutta tarkastelemme kuitenkin myös näiden kahden vertailukielen vakiovariantteja. Luvussa viitataan pääasiassa kahteen merkitykselliseen kysymykseen sekä suomalais-ugrilaisen kielitieteen että yleisen morfologian ja fonologian typologian kannalta: Mitä suomalaisten taivutustaksonomioiden (IT) vertailu opettaa meille maailman kielten taivutusjärjestelmien typologiasta? Miten morfologista kompleksisuutta koskeviin teoreettisiin haasteisiin voidaan (tai pitäisi) vastata teoreettisen kielitieteen eri malleilla, kun käsitellään murteiden vaihtelua? Ehdotamme, että suomen IT:n näennäinen monimutkaisuus voidaan selittää morfofonologisten sääntöjen (MPR, Morphophonological Rules) ja diasysteemisten implikaatiograafien (RSS, Rules of Stem Selection) sekä eksponenttien affiksaation tai fuusion (RE, Rules of Exponents) yksinkertaisilla sarjoilla. Tämä reduktionismi muuttaa monimutkaisuuden sen dialektiseksi vastineeksi: yksinkertaisuudeksi, jota tarvitaan kaikissa pyrkimyksissä purkaa kielijärjestelmien (näennäisesti) ylivoimaista monimutkaisuutta. Kun simpleksisyysmalli on keksitty ja suunniteltu käsittelemään morfologista päällekkäiskirjoittamista kielessä tai kielialueella, jopa kaikkein monimutkaisinta murreilmiötä voidaan käsitellä helposti.
Ce chapitre présente une étude des taxonomies concurrentes pour les systèmes flexionnels finnois, basée sur la combinaison de la morphologie de la fonction paradigmatique et de la phonologie temporelle et corpusculaire. Nous appliquons notre modèle syncrétique à l'analyse diasystémique des dialectes finnois et estoniens, avec plusieurs études de cas (finnois de l'isthme de Carelian, estonien de Kihnu, etc.), tout en considérant également les variétés standard de ces deux langues de référence. Le chapitre aborde principalement deux questions pertinentes, tant pour la linguistique finno-ougrienne que pour la typologie générale en morphologie et en phonologie : que nous apprend la comparaison des taxonomies flexionnelles finniques (IT) sur la typologie des systèmes flexionnels dans les langues du monde ? Comment les défis théoriques sur la complexité morphologique peuvent-ils (ou devraient-ils) être abordés avec différents modèles de la linguistique théorique, lors du traitement de la variation dialectale ? Nous suggérons que la complexité apparente de l'IT finnique peut être expliquée par des ensembles parcimonieux de MPR (règles morphophonologiques) et de graphes implicatifs diasystémiques de la variation des tiges (RSS : règles de sélection des tiges) et de l'affixation ou de la fusion des exposants (RE : règles des exposants). Ce réductionnisme transforme la complexité en sa contrepartie dialectique : la simplexité, qui est nécessaire à toute tentative de démêler la complexité (apparemment) écrasante des systèmes linguistiques. Une fois qu'un modèle de simplexité a été élaboré et conçu pour traiter l'écrasement morphologique dans une langue ou un domaine linguistique, même la phénoménologie dialectale la plus complexe peut être facilement traitée.
Origine : Fichiers produits par l'(les) auteur(s)